Konnaritkin ovat nykyään muuttuneet. Hymyilevät ystävällisesti ja ovat palvelualttiita. Niin se maailma muuttuu. Mutta onpa vielä jäljellä muutamia vanhan liiton konnareita, jotka muistavat vanhat tavat ukk:n ja breznevin ajalta ja kunnioittavat niitä.

IC kympissä Joensuusta Helsinkiin tapasin juuri tämmöisen ilmestyksen. Nimenomaan ilmestys tulee mieleeni, sellainen, joka tulee yllättäen, jää tuijottamaan eikä puhu mitään. Kaipa se kaipaa matkalippua, mutta koska ei sano mitään, tuijotan takaisin.

Konnari kääntyy, jatkaa matkaansa. Muut matkustajat ojentavat lippujaan. Konnari leimaa, ei puhu mitään, kääntyy jälleen käytävällä. Ojennan lippuni, konnari mutristaa stalinviiksiään. Minä saan leiman ja kuitin. Isä Aurinkoinen jatkaa matkaansa. Mietin, onko helle sulattanut aivonsa tai ehkä minun, kun kommunikaatio välillämme ei toimi.

Konnari kuin vanha koira: ei opi enää uusia temppuja, mutta on melkein puhetta vaille ihminen.