Ympyriäinen aika

Vaellusta ei kai koskaan voi tehdä täysin vapaaksi. Sellaiseksi, joksi se on tavallaan tarkoitettu, jollainen sen ilman muuta pitäisi olla. Vaelluksen rajoittavin tekijä on aika.

Olen aina mieltänyt vuodenajan kierron ympyräksi, jossa kesä on jostain syystä alhaalla. Aika kiertää vastapäivään nousten kohti joulua ja laskeutuen kevääseen. Kai se on jonkun kansakoulun aapisen kuvajainen joka on jäänyt kummittelemaan mielessä. Vaellukset seuraavat samaa ympyrää, kun vaeltajaminä elää aina pätkittäisesti kesän aikana, nukkuu horrokseen syksyllä ja herää taas keväälle rastaan kiljumiseen kuusikossa.

Millainen olisi ajasta vapaa vaellus? Entä jos vaelluksen voisi pyöräyttää ympyriäiseksi, miten se onnistuisi? Vaeltaja kutoisi perässään aika-avaruuden lankaa, jonka vaelluksen aluksi sitaisisi tunturikoivun oksaan tai kelonpökkelöön. Sitten viimeisenä päivänä palatessaan solmisi langan lopun siihen alkupäähän kiinni. Vapaaksi päästettynä ympyriäinen vaellus kieppuisi kehäänsä ikuisuuksiin saakka.

Toistuisiko sellaisessa vaelluksessa kaikki aina aivan samanlaisena, väsymykseen saakka, vai kulkisiko ympyriäinen vaellus suuremmmassa mittakaavassa, kuin pyörän vanne, uusiin aika-avaruuden osiin niin, että vaikka vaellus alkaisikin aina alusta, olisi siinä kuitenkin havaittavissa edes pienen pieniä muutoksia jokaisella kierroksella.

Jaksaako maailmanviivan lankakerä pyöriä ikuisesti, vai loppuuko siitä puhti viimeistään silloin, kun isosta kaminasta hiipuvat tulet ja viimeisetkin tähdet jäähtyvät sulautuen entropian taustakohinaan.

Kommentit

Ympyriäinen aika — 7 kommenttia

  1. En taida tavoittaa ajatustasi, mutta jotain poeettista pohdinnassasi on. Liekö silloin niin tarpeenkaan ymmärtää?

  2. Hyvä, hyvä. Syklejä. Niillä pääsee toivottavasti taas tämän syksyn yli. Olen muokannut ajatteluani ympyrästä spiraaliksi, joka kyllä näyttää päästä katsottuna ympyrältä, mutta sivummalta etenee serpentiinin tavoin. Voi niinkuin ajatustasolla jättää asioita taakseen. Vaikka aina tulee pimeä vuodenaika uudestaan.

  3. Syklit ovat ihmiselle jotenkin luontainen, mukava tapa, hahmottaa maailmaa. Nykyfysiikan valossa maailma vaikuttaisi lineaariselta: nykyhetki ei enää koskaan palaa, eikä menneeseen pääse. Elämä tuntuu kuitenkin sykliseltä… Vaellukset rytmittävät vuoden kiertoa omalta osaltaan, mutta jospa joskus vuodenkierto rytmittäisi vaellusta… Olisiko se jotain?

  4. Eppäillä tuota soppii.

    Ajan kulkeminen on vain illuusio.

    Yleisen suhteellisuusteorian aikakäsityksen mukaan aika on ikäänkuin valmiiksi levitetty eteemme. Miksi emme voi (tai näytä voivan) liikkua kuin eteenpäin, on täysi mysteeri.

    Jos aika kulkisi, niin miten nopeasti se muka kulkee? Sekunnin sekunnissa? Se on tarkemmin tarkasteltuna järjetön ajatus. On luonnollisinta ajatella, että aika ei kulje.

    Kyllä sen on jo myöntänyt kapitalistinenkin tiedemies.

  5. Mielenkiintoista. Luin tämän eilen ensi kerran ja sen jälkeen silloin tällöin olen palannut lukemaan uudelleen.

    Haluaisinko loputtoman vaelluksen? En. Minä en halua vaellukselleni ihmisiä joiden kanssa haluan olla – hmm arjessa. Minun maailmassani arki ja vaellus ovat siis eri asia.

    Voisin olla vaelluksella vuoden, ehkä toisenkin mutta sitten en enää, olen kiinnittynyt ja kiintynyt ihmisiin.

    Vaellus on minulle vastapaino arjelle. Toisiko loputon vaellus arjen vaellukselle? Käytännöllisenä ihmisenä varmaan alkaisin rakentaa hirsikämppää talven ja sairastamisen varalle ja sehän tuhoaisi sen vaelluksen.

  6. tyy, jos minun viestiini kommentoit, niin ilmaisin itseäni epäselvästi. Tarkoitin juurikin tuota selittämätöntä asiaa, että näyttää siltä, että voimme liikkua aikaulottuvuudessa vain yhteen suuntaan, jonka koemme (tai joka on?) ”eteepäin” suuntautuvaksi.

    Mutta loputon vaellus… Tuskinpa. Asioiden rajallisuus on, uskoakseni, se mikä saa ne maistumaan makealta. Onhan rajallisuus ja ainutlaatuisuus haikeaakin, mutta entä jos kaikki olisi ikuista ja sitä olisi rajattomasti saatavilla?

  7. Aiheesta lisää: Asentopaikan päiväkirja » Blog Archive » Ei ketään kotona