Risukeitin arveluttaa
Retkeilijä katselemassa himoiten katajakasvustoa. Mikä se semmoinen on? Se on uuden ekologisen risukeittimen omistaja.
Viime kesän risukeitinhuuman jälkeen olen jälleen päättänyt palata kaasun käyttöön ainakin alkukesän vaelluksilla. Syitä on useampia. Tärkein on se, että tuskin yksinvaelluksella viitsin ottaa louetta mukaan keittokatokseksi. Ilman keittokatosta mukana pitäisi joka tapauksessa olla kaasu hätävarana.
Toinen syy on se, että yksinvaelluksella ei tunnelmointi leirissä kuitenkaan ole päaosassa, alkukesän valossa varsinkaan. Pääosassa on vaeltelu, tunturissa patsastelu ja vaivaton leiryityminen ja kokkaaminen.
Aiemminkin olen miettinyt myös sitä, miten ekologinen risukeitin loppujen lopuksi on. Ei se tee ainakaan ympäristölle hyvää, jos risukeittimien jäljessä seuraavat paljaaksi riivityt puiden alaoksat ja maasta revityt katajat. Kataja palaa nimittäin keittimessä luvattoman hyvin ja kiusaus poltella katajapensaita märkien tunturikoivujen oksien sijasta on suuri.
Jätän risukeittin suosiolla syyskesän ja syksyn tarpeisiin, sekä porukan vaelluksille.
Eikä sitten revitä niitä katajia ja kuusenoksia, muutkaan risukeittelijät.
Itse hyllytin myös risukeittimen tunturivaelluksilla. Osin samoista syistä.
Mutta metsäiselle alueelle, joissa risua on runsaasti, risukeitin on mukava kaveri.
Voisikohan vaellusteltan, rankisen ja louteen risteyttää? Minulla on vaellustelttana Fjällräven Termo G66, vuodelta -76. Se on periaatteessa 2-kertainen harjateltta, jonka jalkopää on minimaalinen. Siis iso rankinen, kaksi mahtuu. Jos päälliteltan muotoilisi uudelleen, niin, että se pystyyn nostettuna olisi loue, mutta kääriytyisi myös tuon sisäteltan kuoreksi, niin heureka, siinähän se olisi, rankinen, teltta, loue, keittokatos, tuulensuoja, kaikki yhes kohas, 1800 g.
Tuotapa olen miettinyt. Nykyiset telta eivät ole sellaista materiaalia, että tulen kanssa viitsisi lähellä pelehtiä.
Loputonta säätöä, tämä lapinhulluus.
Eikö onnu hieman tuo ekologinen ongelma. Äkkiä ajatellen kertakäyttöpeltipurkkiin pakattu kaukaa tuotu kaasu ei pärjää hiilijalanjäljessä ikuna paikalta poimittuihin risuihin nähden. Itse olen käyttänyt miltei aina maasta noukittua puunpalasta polttoaineena, eipä juuri näy oikein tehtynä missään. Kaikenlaiset oksien riipijät tietenkin pystyy tämänkin pilaamaan….
Ontuu. Ongelma onkin lähinnä syntynyt sitä krapulasta, joka tulee sen jälkeen kun on katsellut 100 vuotta vanhaa katajaa ”sillä silmällä”.
Risukeittimellä olen ajatellut pärjätä aika pitkälle tästä lähin.
Itse muutaman vuoden kuntzin keitintä käyttäneenä; jos järkeä käyttää polttoaineen keräämisessä niin ei ole risukeittimen voittanutta. Ei jää jälkeäkään. Katajan raiskaajat ja tuohen repijät ovat asia erikseen, niitä ei pitäisi edes kairaan päästää…