Kun grammaustauti etenee, tarttuu kuin rutto ja valtaa alaa, on kevytrepusta tullut, ei vain salonkikelpoinen, vaan siitä on tulossa jopa mainstriimiä. Vanhan liiton ajat ovat ohi, kun viimeinen savottajäärä kasvaa kenkäheinää.

Mutta mikä on kenellekin repun keventämisen syy? Onko keveys itsetarkoitus? Halutaanko juosta mahdollisimman pitkälle tai mahdollisimman nopeasti? Vai ihanko mukavuudenhalusta kevennetään tai jopa ihan sattumalta.

Ultragrammarille jokainen gramma on liikaa. Tämän suuntauksen vääjäämätön lopputulema on se, että tuntureilla kirmaa alastomia hypersuperultragrammareita titaanilusikka perseessä.

Ultragrammareiden kiusaksi on pelikentälle ilmaantunut kummallisia pseudogrammareita. Nämä veitikat eivät grammaa keventääkseen rinkaa, vaan hankkivat kevyempi tavaroita, että niitä sopisi reppuun vähän enemmän. Ehkä tässä on putkirinkkaretkeilyn uusi tulevaisuus.

Sitten on tämmöisiä go-with-the-flow grammareita, jotka entisen varusteen rikkoutuessa ostavat uuden, pienemmän ja keyemmän, kunnes lopulta toteavat, että putkirinkka kolisee tyhjyyttään.

Jos joku raukka, ihan vaan viattomuuttaan, kuvitellessaan aloittavansa tervehenkisen harrastuksen, erehtyy kysymään neuvoa ensimmäisten varusteiden hankinnassa, niin joutuu hän tahtomattaan ja ilman oma syytään ottamaan kantaa tähän mielettömään grammaushelvettiin.

Miksi Internetaikana ei enää saa tehdä omia virheitään, vaan pitää toistaa jonkun toisen tekemiä?

—

https://paivakirja.asentopaikka.fi/2010/06/01/ultragrammaus-perinteisen-eraretkeilyn-kuolema/