Lapinhulluuden ylösnousemus ja paluu vanhaan liittoon
Pitkin kevättalvea mieleen nousi tympeitä ajatuksia. Ei huvittanut. Ei niin, että olemisessa olisi ollut mitään valitettavaa, talvi oli ollut minulle helppo. Jopa niin, että en edes muista kärsinkö varsinaisesta, minua yleensä vaivaavasta kaamosmasennuksesta ollenkaan. Lienee kuvittelua koko juttu.
Mutta sellainen outo asia on kehkeytynyt, että tunnen lapinhulluuden kadonneen jonnekin. En ole tuntenut palavaa kaipuuta tunturiin ja huhtikuun reissu Lappiin oli tympeääkin tympeämpi ja suorastaan ikävystyttävä.
Lapinhullu sisälläni on, jos ei nyt aivan hengetön, niin ainakin horrostaa vielä. Valokuvaus ei kiinnostaa tippaakaan, eikä ajatus alkukesän vaelluksesta tuota väristyksiä.
Tätä omituista asiantilaa pohtiessani tulin siihen tulokseen, että asiat ovat liian hyvin. Ei ole mitään suurta angstia tai tuskaa, johon voisi pohjata erämaan kaipuunsa. Olen aina tiedostanut sen, että lapinhulluus on minulle pakoa todellisuudesta jota ei jaksa. Tässä sitä nyt ollaan: vaeltaminen ei tunnu huvittavan, asiat ovat liian hyvin.
Miksi sitten kulutin tänään ison läjän euroja retkeilyliikkeeseen? Vaikka ei huvita, niin silti olen automaattisesti varustautunut kesäkuun vaellukseen; täytyyhän sitä jotain lomallaan tehdä. Mitä muutakaan minä tekisin? Ehkä hulluus palaa kun pääset paljakkaan reppu selässä?. Täytyyhän koirankin päästä, olen sen retkikaveriksi hankkinut, en kai voi sitä pettää?
Omituisia ajatuksia.
—
Laatiuduin hankkimaan kumisaappaat. Sellaiset vaeltamiseen tarkoitetut, joita ylistetään ja haukutaan, kuka minkäkin takia. Sitten huomasin omistavani myös uuden rinkan. Ospreyn rimpulareppu ei ole minua koskaan miellyttänyt, haluan tuntua tukevamman pakkauksen selässäni ja olla varma, että se kestää.
Tervetuloa takaisin vanhaan liittoon. Tai ainakin melkein; jos nyt kummisaappaat onkin, niin en sentään palannut putkirinkkaan. Jotain perinteistä tässä uudessa kantolaitteessa on kuitenkin vielä jäljellä.
Olen ollut noihin saappaisiin oikein tyytyväinen. Kestivät mulla kahdeksan viikon reissua huolellisella silikoinnilla käytön jälkeen. Ja tuo rinkka lienee valintani jos vanha Haltini joskus sanoo sopimuksen irti. Iän karttumisen myötä olen alkanut nauttia leppoisista vaelluksista luppopäivineen. Kaipuu Kairaan on säilynyt, vaikka itselläkin on asiat pitkästä aikaa suhteellisen hyvin. Tauko voi tehdä hyvää, jos vaeltaminen tökkii.
Tauko ja tauko. Niin juuri. Mutta selviääkö vaeltamatta talven yli, sitä en tiedä. Ei ole kokemusta niin rohkeasta liikkeestä moneen, moneen vuoteen.
En uskalla.
En suostu uskomaan, että lapinhulluutesi olisi katoamassa )
En suostu uskomaan, että lapinhulluutesi olisi katoamassa )
En suostu uskomaan, että lapinhulluutesi olisi katoamassa )
Jospa se vain levähtää välillä :o)
Jospa se vain levähtää välillä :o)
Jospa se vain levähtää välillä :o)
En jaksa uskoa, että Lapinhulluus koskaan voi kadota kokonaan. Vai onko se ollut lainassa (tavallista vahvaempana) minulla? Se on ollut aika pahana tässä talven aikana. ”Suden joiku on konsertti siellä, missä frakki on varmasti tiellä”. Tuo soi eilenkin päässäni.
Vai pitäisikö tehdä vaelluksella jotain toisin. Tai tehdä poikkeuksellisesti melontavaellus?
Päivitysilmoitus:Kumpparit hyllylle – heti uutuuttaan | Asentopaikan päiväkirja