Ukon tikkuisesta parrasta valuu pitkiä vesinoroja siinä rohjottaessaan nuotiolle kyyristyneenä, selässään resuiset rinkan riekaleet, päällä kauhtunut hiihtoanorakki ja jalassa irvistävät kumisaappaat, joiden rei’istä kurkistavat mustat töppöset. Ne ovat ehkä joskus olleet käsinkudotut saapassukat, hienointa villaa. Ukon jalastaan hylkäämät sukset lojuvat närettä vasten hujan hajan. Eräsiteiden hihnat roikkuvat katkeamaisillaan ja rispaantuneina.

Anorakin selkämys höyryää.

Ukko oli ilmestynyt kuin aave tunturin suunnasta. Olisi varmaan saanut hiihdellä huomaamattani tulille saakka, ellei koira olisi päästänyt metakkaa. Ensin se oli nostanut ystävällisen tervehdyshaukun ja rientänyt häntäänsä heiluttaen vierasta vastaanottamaan, mutta äkkiä kääntynytkin kiljahtaen takaisin. Nyt se päivystää muristen männynkäppyrän takana eikä suostu enää lähestymään kuvatusta.

Nuotio liekki lepattaa ja sen väri näyttää muuttuvan siniseksi ja sen lämpökin katoavan, kun ukko vähän väliä yskien ja köhien kumartuu lähemmäksi, tuijottaa tuleen ja kyhnyttää kainaloaan, ryystää nenäänsä. Sitten suoristautuu taas huokaisten. Leuat jauhavat tyhjää ja välistä jäätyneiden kulmakarvojen alla välähtää, kun säikähtänyt katse kääntyy tunturiin tulojälkiensä suuntaan, jotka kylmän pohjoistuulen lennättämä lumi on jo lähes ennättänyt peittää.

— Vieras se vain hiihtää myöhään. Mistäpäs hän nyt tulee ja mihin on menossa? kysyn varovasti.

— Tulenpahan vain tuolta…mistä tulen, ukko urahtaa, heittää rinkan selästään, puistelee kuuraa parrastaan ja hiihtoanorakistaan ja heittäytyy sellaisenaan pitkälleen louteen alle nuotion paisteeseen. Rinkkansa hän vain vääntää päänsä alle.

Ja kohta kuuluu louteen alta kova kuorsaus.

En tiedä mitä ajatella oudosta vieraasta ja istun kauan hiljaa tulilla, kunnes alkaa tuntua siltä, että minunkin olisi vetäydyttäva teltan suojaan. Ajatus nukkumisesta, ukon kuorsatessa louteen alla, tuntuu sietämättömältä. Tuuli on vähän yltynyt ja lennättää lunta ja jääkiteitä. Äkkiä huomaan, että ukon sukset, jotka aiemmin olivat retkottaneet puuta vasten lojuvatkin nyt maassa, ikäänkuin lähtövalmiina kärjet osoittaen tunturiin. Vaikka pyry oli jo peittänyt kokonaan äijän tuloladun, ovat kuluneet, pitkät eräsukset aivan puhtaat lumesta.

—

Tunteehan koko lapinkulkijoiden joukko, monikin tyhjänkävelijä, Heikun Peten, tunturien ikuisen vaeltajan. Peten, joka vain tulee, mutta ei viivy.

Tietävät tunturien kävijät senkin, että hän ei ole aina näin vaeltanut. Siitä on jo kymmeniä vuosia, kun Pete kerran, mikä lie pahalainen viekotellut, varasti autiotuvalla Veikon, kiukkuisen vanhan vaeltajan retkikeittimestä kahvan, sieppasipa vielä paketin homeista näkkileipääkin. Mutta vanha Veikko, savusilmä, äkkäsi kohta, että tuvassa oli käyty ja viety. Veikko kokosi kouraansa kiehisen lastuja ja puhalsi kolmasti ilmaan ja kirosi, että kuultiin:
—  Kyllä se, kortto, saa ikänsä vaeltaa jos ei vain tuo takaisin. Nyrkkejään kohotellen ja heristellen äijä vielä ähisi:
—  Ja näihin kouriin on ne tuotava!

Kuulipa Heikun Petekin netissä puhuttavan Veikon kirouksista ja pahoin hätkähti. Mutta kohta vain nauroi ja sanoi:
—  Katohan vanhaa hampaatonta köyryä, kun yrittää vielä noitua. Kukahan tässä nyt rupeaa tunturia laukkomaan, kun on jo vaellukset tältä vuodelta vaellettu.

Mutta kun Heikun Pete sitten illalla on järjestelemässä vaellusvälineitään, iskee häneen kamala levottovuus. Ilta näyttää erityisen synkältä ja pimeältä ja on kuin jokin suuri paha olisi aivan lähellä, jotakin tulossa tuolta mustasta tunturista.

Mikä sieltä on saapumassa, tuleeko nyt tuho?

Sitten Pete sävähtää, ulvahtaa kuin ammuttu hukka, sieppaa suksensa ja lähtee hiihtämän kuin olisi vainolainen kintereillä.

Siitä alkoi Heikun Peten vaellus. Joka yö, kun puoliyö lähestyy, tulee Petelle käsky: – Nyt lähdetään.

Ja Peten pitää lähteä, oli sää mikä hyvänsä, mihin vuodenaikaan tahansa.

Arvaa Pete, että vanha Veikkohan se on, joka panee miehen matkaan pitkin yötä. Etsii varastamansa keittimen kahvan ja ostaa uuden näkkileipäpaketin. Yrittääpä Pete kierrellä autiotuvilla ja leirinuotioilla Veikkoa etsimässä, mutta sanovat tämän menneen menojansa, minne lie hävinnyt, lie vaikka kuollut kiroineen.

Tyhjin toimin, vääntynyt keittimenkahva ja näkkileipäpaketti rinkassaan, äijä surkeana jatkaa yöllistä vaellustaan, jolla ei ole loppua. Enää ei ole Heikun Peten kirojen pyörryttäjää, eikä lie vanha vaeltajakaan niitä peräyttänyt. Ala mennä nyt vaan niin kauan kuin jaksat! ja kanna taakkaasi.

Sanotaanpa, että on Pete yrittänyt riistää hengenkin itseltään, mutta vanha Veikkopa ei anna! Aamuhämärissä kerran oli Pete päättänyt heittää rinkkansa syvään kuruun ja syöksyä itse perässä lopettaakseen kurjuutensa, mutta niin vain oli Pete-paran pimeässä täytynyt ponnistella kurun pohjalle etsimään synnintaakkaansa aamuun asti ja sonnustautua jälleen ruukaltamaan kuin ennenkin.

Vääntyneen keittimen kahvan ja homeisen näkkileipäpaketin varkaan ei ole lupa sortua tunturin kuiluunkaan.

—

Kun vielä värjöttelen sammuvan tulen äärellä vanha tarina mielessäni keskiyön hetken lähestyessä, hätkähtää äijä äkkiä hereille, puistelee karvaista kuontaloaan ja sähähtää:
—  Tuolta se tulee!

Kiireesti sonnustaa hän rinkanresun selkäänsä, menee juoksujalkaan suksilleen, sieppaa sauvansa ja on samassa jo tiessään. Tuisku saattelee lähtijän kantapäitä.

Koira palaa pää kierossa ja häntä koipien välissä takaisin asennolle ja nopeasti peittää yltyvä purku ukon äkäisen lähdön jäljet.

Väsynein voimin kulkijaparka yhä vain joka ilta, kun muut vaeltajat paneutuvat telttoihinsa ja makuupusseihinsa, vääntää selkäänsä kurjan taakkansa ja pahan ajamana painuu yöhön. Vaikka ei tahdo enää jalka myöten antaa, eikä henki keuhkoissa kulkea, sittenkin vain pitää mennä köpittää. Yskien ja köhien…

Sillä tunturienmaan kirot ovat kamalat ja pyörtämättömät.

---

Samuli Paulaharjua mukaillen muistiin merkinnyt:
— tyy

Tarina on pastissi eli muunnelma Samuli Paulaharjun kertomuksesta Tunturien ikuinen vaeltaja. Alkuperäinen löytyy Paulaharjun kirjasta “Tunturien yöpuolta”. Se on saatavilla netistä ilmaiseksi osoitteesta: http://www.doria.fi/handle/10024/59691