Aamuaurinko tuntuu melkein sulattavan teltan, mutta kun uloskäynnin avaa, sisään tulvahtaa pariasteinen tunturi-ilma. Koira on tästä hyvillään ja pyrkii ulos. Laitan se juoksunaruun odottamaan aamulenkkiä.

Sinistä taivasta, mustia pilviä, rakeita. Kaikkea yhtä aikaa.

Aamulenkillä pentu haistaa taas porotokan ja ryntäilee vimmatusti nokka maassa ja vinkuu. Onko paimenkoiran vietti noin voimakas? Eilen saimme ensimmäisen lähikontaktin poroihin. Se sekoitti koiran täysin: riuhtoi, rimpuli, haukkui ja vikisi. Sanoin koiralle, että meillä vaan ei ole poropaimennukseen lisenssiä, valitettavasti. Ei ymmärtänyt höpötystäni vaan katsoi ihmeissään.

Vaatimilla on tähän aikaan pienen vasat mukanaan, joten niitä ei pidä varsinkaan nyt häiritä, eikä muutenkaan. Tokan ohitus kesti kauan, koska koira oli suunnasta eri mieltä.

Tänään ei ole kiire, eikä varsinaista tavoitetta, kunhan kävellään. Yksi mahdollisuus on jäädä tähän ja tutkia ympäristö perusteellisesti.