Hyvää kevätpäiväntasausta ensi yönä klo 1:21!
Talvi on ohi!
Nuuksion kalliomaalaus
Nuuksion Pitkäjärvella, Jäniskalliolla, on kalliomaalaus.
Kaverini ”J” ehdotti männäviikolla, että kävisimme siellä hiihtelemässä ja maalauksen katsomassa. Riekuin ja pilkkasin tietysti skeptiseen tyyliini, että eihän sitä talvella, lumen peitossa on. Ja mitä muuta.
Mutta hiihtoretki Nuuksion Pitkäjärvelle oli ollut minullakin mielessä jo pitkään, joten otin ehdotuksen ihan innolla vastaan. Kalliomaalauksesta viis.
Yön pikkupakkanen oli muuttumassa suojaksi, ilmassa oli räntää. Välillä aurinkokin pilkisteli. Vaatetus ei tuntunut sopivalta. Anorakki päällä oli liian kuuma hiihtää ja pelkkä villapaita päästi navakan tuulen lävitseen.
Pitkäjärvi on varsin tiuhaan asuttu, eteläsuomalaiseen tyyliin, mutta onhan siellä kaunista. Olimme joka tapauksessa päättäneet hiihtää Solvallan Urheiluopistolta kalliomaalaukselle , vaikka olinkin varma, että sitä ei nähtäisi.
Olin väärässä. Maalaus oli selvästi nähtävissä pystysuorassa kalliossa ja paljas lumesta.
Liika skeptisyys ei ole ihmiselle eduksi.
Keväthiihtoa
Hiihtovaelluksen alku venyy pitkälle huhtikuuhun. Pääsen näillä näkymin lähtemään vasta 14. huhtikuuta ja suksilla vasta 16. päivä. Saa nähdä miten käy, vieläkö hanki kestää.
Kohde on epäselvä; suunnittelua, suunnittelua, sitten ryntäys jonnekin. Olen jotenkin mieltynyt Paistunturin seutuun, paljon on vielä näkemättä. Ehkä sinne taas?
Ehkä Kaldoaiviin tai Pöyrikselle? Mutta vaikka en rakastakaan autiotupia, ei ole talvella hullumpaa kuivatella vaatteensa joka kolmas päivä. Sitäkin sopii miettiä, kun reittiä valitsee, eli 8 päivän hiihdon varrella saisi olla 1-2 tupayötä.
Yksi mielessä pyörinyt reitti lähtisi Sulaojalta etelään, Stuoräytsiin ja siitä sitten johonkin, mutta jostain kumman syystä en ole vilkaissutkaan karttaa sillä silmällä, mielikuvitellut vaan ja viilannut varusteita itselleni ja koiralle.
Loppujen lopuksi, sama kai se on mihin sitä menee, kunhan vaan menee.
Kevättä ilmassa
Nuuksiossa kevään lähestyminen näkyi. Ilma oli lämmin ja nuotiopaikat kansoitettu heti aamusta, mutta vähän syrjemmältä löytyi erakoille tilaa.
Aurinko lämmitti, nuotiota ei osannut kaivata.
Oikeaa kameraa ei tullut mukaan. Kylläpä taas nyt huomaan, miten surkea on HTC:n kameran laatu! Klikkaa kuvaa kahdesti, niin näet.
Toisin sillä ei ole merkitystä, koska oikeatkin kamerat on keksitty.
Paikannusta
Käytän GPS:ää vaelluksella hyvin vähän, mutta koska sellainen erinomainen teknologia on käytettävissä, on navigaattorin mukana pitäminen perusteltua.
Moderneissa älypuhelimissä on poikkeuksetta GPS-vastaanotin ja yleensä kaupungiin soveltuva navigointisofta. Mutta miksei matkapuhelinmen GPS:ää vosi käyttää retkellä, jos puhelin kuitenkin on mukana. Erillinen maastonavigaattori on kuitenkin kallis laite ja lisää painoa reppuun.
Uusin leluni on HTC:n Desire Z-älypuhelin. Ilman näitä laitteita ei kai enää voi elää. Sähköposti ja netti kulkevat mukana kaikkialla.
Jo aiemmassa Nokia E90-puhelimimessani käytin englantilaisen Viewrangerin maastokarttasoftaa. Se on erinomainen vaihtoehto Suomessa, koska materiaalina käytetään Maanmittauslaitoksen 1:50000 maastokarttoja, samoja, joitä käytän paperisena kaikilla vaelluksillani.
On erittäin miellyttävää, kun sekä paperikartta, että GPS käyttävät saman kuvan. Viewrangerin hinnat ovat kohtuulliset, varsinkin kun ostin itse vain Lapin kartan.
HTC ei kestä kosteutta eikä kovaa käsittelyä, joten suunnistamiseen sitä ei kannata käyttää. Koska kuitenkin mieluummin suunnistan kartalla ja kompassilla, on tämä minulle riittävä ratkaisu hätävaraksi.
Desire Z kuluttaa aika paljon virtaa, sen vuoksi olen hankkinut 2 ylimääräistä akkua, jotka lataan täyteen ennen reissua. Luulen kolmen akun riittävän parikin viikkoa aioitunlaisessa käytössä. Erillinen paristolaturi, joka minulla oli Nokian seuralaisena, lienee nyt turha laite.
Pienellä präntättyä
MSR:n Hubba HP:n ohjeissa, jos niitä onkaan, ei heti ehdoteta ylimääräisiä naruja ja vaarnoja, mutta pitääkin lukea ne kaikki pienet laput (ennenkuin leikkaa irti ja heittää roskiin). MSR suosittelee kuin suositteleekin koviin olosuhteisiin lisäkiinnitystä!
Hillebergin V-Peg on suosikkini. Kuulostaa varustefriikkeilyltä ja on sitä! mutta tämä telttavaarna on kaunis.
Vaikkei olekaan titaania, on rakenne tukeva ja painoa kaunokaisella vain 10 grammaa kappale.
Varmistelua
MSR:n teltanhärpäkkeen kiinnitysnarujen vähäisyys arveluttaa. Miten käy tunturituulessa ultrakevyessä majoitteessa makoilijalle? Teltan mukana tulee yksi ylimääräinen naru, mutta paikkoja näyttäisi olevan kolmelle ylimääräiselle kiinnitykselle. Varastosta löytyi sopivasti kaksi telttanarua lisää.
Nyt näyttää paremmelta. Mutta meneekö grammaus pieleen, koska tarvitsen vielä kolme maakiilaa lisää? Painoa tulee lisää naruista ja kiiloista järkyttävät 50 grammaa.
—
Toinen asia mikä arveluttaa, on teltan pienuus. Se täytyy vain testata käytännössä: alkaako kyrsimään, tuleeko käytännön ongelmia vain onko se oikeasti käyttökelpoinen majoite..
Tilaa se ei ainakaan rinkassa vie. Telttaa ei minusta kannata pakata rinkkaan omassa pakkauspussissaan, vaan jättää se suosiolla kotiin. Sisäteltta ja ulkoteltta erikseen rinkkaan ja kepit pystyyn johonkin sopivaan rakoon.
Roinahulluus ei helpota
Tavaranostohulluus ei helpota, vaikka kohta on jo pakko. Onneksi tämänkertaiset ostokset Varustelekasta ovat halpoja.
Kahdesta Saksan armeijan makuualustasta saa koko teltan peittävän pohjan. Kiva koirankin makoilla eikä kynnet revi teltan pohjaa.
Ei ole kyllä sakemannilla häävit oltavat, kovin on patja ohut, mutta näiden pakkaaminen ahkioon on helppoa.
Vaelluksella on hyvä olla mukana riittävä turvavälineistö. Avaamaton ja käyttämätön pakkaus brittiarmeijan jäämistöstä: aito kannettava atomisuoja!
Ehkä tuosta saa hyvä louteen maakankaan. Ainakin on vahvan oloista materiaalia. Mukana tulevat maakiilat taitavat olla käyttökelvottomat.
Kaikki saatani sitä.. – telttako muka!
Kuriiri toi viimein MSR:n ihmeen. Hubba HP on pieni ja kevyt, eikä paina paljon. Muistinko mainita, että se on aika köykäinen?
Pikapystytys olohuoneen lattialle jättää kaksjakoisen tunnelman. Teltta on juuri sellainen kuin kuvittelin ja istumakorkeus on erittäin mukava yllätys testata ihan livenä.
Toisaalta, miten tällainen teltta, jonka mukana tulee vain kuusi maavaarnaa, pysyy pystyssä tuulella tunturissa? Pari ylimääräistä nyöriä on mahdollista lisätä, joten ehkä se siitä. Kannattaa myös muistaa, että olen suunitellut käyttäväni tätä telttaa perinteisen louteen parina, joten ainoa suoja tämä ei reissulla ole.
Tässä vaiheessa ei yllätyksiä, kuten virallinen tarkastajakin toteaa, elllei sellaiseksi sitten lue MSR:n käsinkosketeltavan laadun tuntua näinkin keyessä teltan rempaleessa.
Vaelluskenkädilemma – taas
Jostain syytä, vaikka huhtikuun hiihtovaellus onkin seuraavana ohjelmassa, olen mietiskellyt enemmän kesäkuun alkuun suunnittelemaani vaellusta. Ja varsinkin olen taas mietiskellyt jalkinekysymystä, sitä perimmäistä.
Kymmenen pitkää vaellusta ja lukuisia marjastus- ja päiväretkiä kestänneet nykyiset Meindlin Tunturisudet varmasti kestävät vielä yhden kesän, mutta viimeistään sen jälkeen pohjat alkavat jo olla uusinnan tarpeessa. Vaiko koko kengät? Ja jos uusin, niin mitkä tilalle?
Nettipalstoillakin on pohdittu kyllästymiseen asti vaelluskenkä/kumisaapas dilemmaa, mutta palaan nyt rohkeasti siihen. Itselläni on kokemusta tasan kaksista vaelluskengistä. Ostin 1996 Meindlin Pamirit, jotka palvelivat kymmenen vuotta, tosin varsinaisia vaelluksia ei ollut tuolloin kovin tiheään. Toisaalta, ne alkoivat vuotaa jo toisella vaelluksella, jonka jälkeen aloin käsitellä niitä surutta vahalla (mehiläisvahaa, Nikwaxia, mitä milloinkin) ja harjasin aina päältä kiiltäväksi armeijan tyyliin. Näin sain ne pitämään vettä riittävästi vaikka gorekalvo ei ollutkaan enää ehjä.
Nyt näistä uudemmista, joilla on jo kävelty enemmän kuin ensimmäisillä vain viidessä vuodessa, en osaa sanoa onko gorekalvo ehjä vai ei. Vettä ne kuitenkin pitävät. Olen kyllästänyt ne suihkeilla, Nikwaxilla ja Meindlin Sportwaxilla varmistaakseni, että eivät falskaa. Eivätkä ole falskanneet.
Nyt kuitenkin sain kuulla, että esim Sportwax ei ole tarkoitettu kengän vedenpitäväksi tekemiseen, vaikka minulla on ollut sellainen käsitys että se siihen auttaisi. Ainakin Nikwaxia mainostetaan vedenpitävyydellä. No, en tiedä, ehkä ne kalvot ovat edelleen ehjät noissa kengissä.
Ongelma on kuitenkin tämä: koska en luota gorekalvoihin, miksi hankkisin enää sellaiset kengät? Kun reppukin on nykyään paljon kevyempi kuin ennen vanhaan, niin ehkä on aika palata kumisaappaaseen.
Reilut viitisentoista vuotta itse asiassa tuli käveltyä vaellukset ihan normikumisaappaassa, joten varsinaisista vaelluskumisaappaista minulla ei ole edes kokemusta (Sievin kevytsaappaat eivät taida olla sellaiset). Nokian Kontioista sitten suoraan siirryin vaelluskenkään ja kauan olin sitä mieltä, että ne ovat ainoat oikeat. En ole enää yhtä varma.
Tretorn Sarek TT:n tyyppinen (tai Nokia Trek) jalkine on alkanut nyt kiinnostaa, koska haluaisin olla varma, että jalat pysyvät kuivina. Hengityksestä viis, vasinkin kun olen ainakin toistaiseksi hylännyt keskikesän vaelluskautena, eikä kävelyvauhtini ole kovinkaan kummoinen.
Vaelluskumisaappaistakin on vaan tihkunut tietoa, että eivät välttämättä kestä kovin kauaa. Ei ole kiva jos saapas ratkeaa tai alkaa vuotaa jängällä.
Silti olen päättänyt hankkia keväällä saappaat ja kokeilla alkukesän vaelluksella, minkälaiset ne käytännössä ovat. Katsotaan nyt, kumpi sopii paremmin jalkaan, Tretorn vai Nokia. Onkohan muita kandidaatteja?