Edellisellä kirjoituksella ei tietenkään ollut mitään tekemistä fysiikan kanssa, se oli vain esimerkki pseudotieteelisesta ajattelusta, jossa tieteelliseltä kuulostaville termeille annetaan omia merkityksiä. Mausteena hieman havukka-ahomaista filosofiaa.
Halusin vain kirjoitella jotain ympäripyöreää.
Mutta on totta, että ajan arvoitus on nykytieteeltä ratkaisematta. Ajasta tiedetään varmasti ainakin se, että ajan käsite on perustavanlaatuisella tavalla sidoksissa sähkömagneettisen säteilyn, siis valon, ominaisuuksiin. Einstein esitti sata vuotta sitten omituisen ajatuksen, että valonsäteen havaittu nopeus ei riipu havaitsijan nopeudesta. Nykyään tiedämme varmasti, että se on totta ja että siitä seuraa väjäämätön, maalaisjärjelle absurdi johtopäätös, että ei ole olemassa universaalia aikaa, ei mitään kosmista kelloa, jonka mukaan kaikki kellot voitaisin laittaa samaan aikaan. Tämä pätee niin näkyvän maailman ilmiöihin, kuin alkeishiukkastasoonkin.
Ihmisen aika on sidoksissa meidän omaan havaintopaikkaamme maailmankaikkeudessa. Meistä aika on lähes ääretön ja oma elämämme lyhyt silmänräpäys. Valonsäteen näkökulmasta ikuisuus on silmänräpäys, yksi ainoa ajanhetki, jossa alkuräjähdys ja maailmankaikkeuden loppu ovat olemassa samalla kertaa.
Kuva: astonomy-pictures.net
Myös klassisessa fysiikassa on ajan olemukseen liittyviä arvoituksia. Maxwellin yhtälöt, jotka kuvaavat sähkömagneettisen kentän, esimerkiksi valon, etenemistä, kuuluvat 1800-luvun suurinpiin tieteellisiin saavutuksiin. Jos James Clerk Maxwell ei olisi onnistunut pukemaan Michael Faraday sähkömagneettisten ilmiöiden löydöksiä matemaatiseen asuun, en minäkään ehkä nyt kirjoittaisi tätä, koska tietokoneita ja internettiä ei olisi olemassa.
Maxwellin yhtälöt kuvaavat valon etenemistä tyhjiössä ja mallintavat hyvin tarkasti sähkömagneettisen ilmiön makroskooppisessa mittakaavassa. Näissä yhtälöissä on yksi erikoislaatuinen piirre. Ne nimittäin ennustavat sekä tulevaisuuteen, että menneisyyteen etenevien sähkömagneettisten aaltojen olemassaolon. Yllättävää kyllä, menneisyyteen eteneviä aaltoja on yritetty havaitakin siinä kuitenkaan onnistumatta, joten ehkä niitä ei ole olemassa.
Kuva: http://hubblesite.org
Ajan arvoitus siis jää. Mitä on aika ja miten nopeasti se kulkee? Kulkeeko aika sekunnin sekunnissa, eihän se tarkoita mitään. Onko ajan kulkeminen pelkkä aistien luoma illuusio?
Ihmisen kannalta ajan havaitseminen on riippuvainen meidän kognitiivisista kyvyistämme. Minkälaista informaatiota ja miten monesta aika-avaruuden pisteestä aistimme voivat lähettää aivoille prosessoitavaksi. Signaalikäsittelyyn perehtynyt insinööri voisi puhua tässä yhteydessä näytteenottotaajuudesta. Aistimme havainnoivat todellisuutta pienissä osissa havainto kerrallaan. Näistä havainnoista aivoimme sitten yhdistävät ja muodostavat jonkinlaisen kuvan todellisuudesta.
On hyvin helppo kokeellisesti todistaa ihmisen kannalta lohduton lopputulos: meillä ei ole siellä yläkerrassa suurimman osan aikaa ketään kotona. Vaelluksilla eteemme avautuvista maisemista jää lähes kaikki näkemättä, kun aivojemme ylikehittynyt prosessori muokkaa aistihavaintojen palasista meidän mielestämme niin todellisen ja täydellisen kuvan näkemästämme ja kokemastamme.
Ei ihme, että ihmiset näkevät ja kokevat kaiken vähän omalla tavallaan. Ihme sen sijaan on se, että edes jonkinlainen kommunikaatio ihmisolentojen välillä näyttäisi olevan silloin tällöin mahdollista.
